Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

11.4.2018 - 16:00

Arto 60 vuotta

Arto 60 vuotta

 

”Kello 09.07 Moskovan aikaa, sosialismin sankari syöksyy avaruuteen. Toveri teräsmiehen nopeus on 28 000 kilometriä tunnissa, kun hän aloittaa kokeensa painottomassa tilassa: harjoittelee liikesarjoja, kirjoittaa ja syö.

Kello 09.37 Juri Aleksejevitsh ehtii nähdä auringonlaskun Havaijin yllä – Vostok 1 kiertää maan varjoon ja Moskovan radio kertoo lennosta. Matka maapallon ympäri kestää 108 minuuttia, tähtitaivaan Kolumbus ehtii itsensä edelle.

Kosmonautista tulee kuolematon, hän hymyilee New Yorkissa, Lontoon lentokentällä ja Tampereen keskustorilla”

Juha Siron runo kertoo saman tarinan, jonka minäkin olen kuullut useasti. Historiallinen avaruuslento tehtiin huhtikuun kahdentenatoista, isäni kolmevuotis- syntymäpäivänä.

Isä palaa lapsuusmuistoonsa hymyillen. Hän kertoo, kuinka kosmonautti Gagarin vei kaiken huomion hänen syntymäpäivästänsä, radioaaltojen kertoessa tarinoita vain tuosta sankarista, jonka avaruusmatka oli kääntävä uuden sivun maailman historiassa.

Avaruuslento herätti kuitenkin syvää uteliaisuutta pienessä pojassa, josta kasvoi myöhemmin avaruutta ihaileva aikuinen.

Huomenna, avaruuslennon vuosipäivänä, minun isäni täyttää 60-vuotta. Avaruuden mittakaavassa se on lyhyt aika ja omissa muistoissani toisinaan vielä tätäkin lyhyempi.

Vain hetki sitten isä saattoi minua kouluun ja selitti minulle selkokielellä niitä asioita, joita en ollut oppitunnilla ymmärtänyt. Lapsena olinkin varma siitä, että isä tietää kaiken. Taidan uskoa siihen yhä.

Kaikista tuntemistani ihmisistä olen jutellut eniten oman isäni kanssa. Aina lapsuudesta aikuisuuteen on isä opettanut minulle päivittäin uusia asioita, joko historiasta, avaruudesta, kirjoista, tai vaikka sitten sähkömekaniikasta. Aikuistumiseni myötä ovat päivittäiset tietoiskut muuttaneet kuitenkin hiljalleen muotoansa monisävyiseksi tiedonvaihdoksi, käydessämme kilpailua siitä, kumpi tietää enemmän.

Nuoruudessa minulla oli vain muutamia ystäviä. Se ei kuitenkaan koskaan haitannut minua. Mieleeni on painunut, kuinka ylpeänä istuskelin isäni kanssa kahviloissa, keskustellen aikuismaisesti aikuisten asioista. Aloitin niihin aikoihin päivätyöt ja ehdin työskennellä isäni kanssa yli kymmenen vuoden ajan. Se oli nuorelle ihmiselle aitiopaikka tehdä havaintoja niin työstä, kuin elämästä sen ympärillä. Isää seuratessani sain nähdä vierestä, kuinka pitkälle vilpittömyydellä ja oikeudenmukaisuudella voi päästä. Olen aina ollut erityisen ylpeä siitä, kuinka syvän jäljen minun isäni on jättänyt niihin lukuisiin ihmisiin, joita hän on elämänsä aikana tukenut ja auttanut.

Isä on ikuinen tarinankertoja, vaikka puhuukin vain harvoin itsestään. Lapsuudessani isä vei minua ja siskoani pitkille pyöräretkille, kertoen samalla tarinoita Odysseuksesta, sekä kilteistä peikoista, joita Tampereen metsissä asuu. Tarinat jäivät tietenkin pikkutyttöjen mieleen, ja kerroimme niitä myöhemmin myös omille ystävillemme.

Nyt, ollessani itse aikuinen, minä ymmärrän kuinka merkittävän jäljen isäni opit ovat jättäneet elämääni. Isäni ansiosta minäkin rakastan tarinoita, vaalin kirjallisuutta ja tuijottelen uteliaana avaruuteen. Tärkeimmän päätöksen isä taisi kuitenkin tehdä antaessaan meille lapsille vapauden muodostaa itse omat mielipiteemme, sekä valita kaikista teistä juuri sen, mitä päätimmekin kulkea. Se, että isäni patisti minua ajattelemaan itse, saattaa olla paras asia, jonka vanhempi voi lapsellensa antaa.

Nykyään minulta kysytään usein, miksi avaruus kiinnostaa minua niin kovasti. En arvatenkaan osaa antaa yhtä teoreettista ja viisasta vastausta kuin isäni osaisi. Vastaan ennemminkin pitäväni avaruuden mystisestä runollisuudesta. Siitä, kuinka avaruus laittaa asiat mittasuhteisiin, muuttaen meidän maalliset murheemme aavistuksen verran pienemmiksi.

Mutta ylitse runouden ja sen mystisten riimien, on avaruus minulle tärkeä eritoten siksi, että tähtiä ja kuuta tuijotellessani minä muistan isää. Muistan lapsuuden kävelyretkiä, nuoruuden kysymyksiä ja aikuisuuden keskusteluja. Muistan, kuinka innostuneina tartuimme avaruuskirjoihin ja katselimme värikuvia tähdistä ja niiden seassa matkaavista avaruuslentäjistä ja kuukoirista. Kun lapsena kysyin, voiko Laika-koira nähdä meidät, kertoi isä tylsän totuuden sijasta, että se saattaa olla hyvinkin mahdollista. Tuo ajatus lohduttaa minua toisinaan vieläkin, erityisesti silloin, jos koen oloni yksinäiseksi.

Huomenna syntymäpäiväänsä viettävä isäni on siten tullut antaneeksi minulle jotakin korvaamattoman tärkeää.

Kirjojen, kertomusten, sekä ikuisen toiveikkuuden lisäksi on minun isäni antanut minulle kokonaisen avaruuden,

sekä sen viisaat tähdet, jotka ovat kyllin suuria näkemään myös kaikista pienimmätkin kulkijat.
 

Takaisin listaan

Linda Huhtinen

Linda Huhtinen

Paljasjalkainen tamperelainen, tossupallojoukkueen kapteeni, sanojen ja avaruuden ystävä Pispalasta.

info@lindahuhtinen.fi   |   www   |   Twitter

Blogin uusimmat

18.04.2018 16:00
Mitä Juice sanoisi?

11.04.2018 16:00
Arto 60 vuotta

04.04.2018 21:25
Lauluja, runoja ja Safkaa

28.03.2018 15:59
Legendaarinen Pulteri

14.03.2018 15:58
Reiskahöntsyt tulevat taas!

Blogin luetuimmat

25.10.2017 15:00
Tampereen paras hampurilainen

18.07.2016 06:00
Kolme kovaa – tärpit Tammerfesteille

29.08.2016 06:00
Vuoden paras elokuva

09.08.2016 06:00
Maailmanrauha & Hauli Bros

28.10.2016 06:00
Tampereen ylpeys: Viita 1949