Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

30.5.2016 - 06:00

Kirjan Pitäjä

Kirjan Pitäjä

 

Uimamaisterin todistus kiersi kädestä toiseen. Välistä hymyilytti, olihan todistuksen myöntäjäksi merkitty Mannerheim-liitto. Pöydälle oli aseteltu muistoja aina silmälaseista muistivihkoihin. Kaikki tavarat kuuluvat Juice Leskiselle.

Heinäkuussa avattava Juice-näyttely, työnimeltään Kirjan Pitäjä on poikkeuksellinen näyttely, sillä sen tarinat ovat viety sinne, missä näyttelyn päätähti viihtyi eniten: kirjojen keskelle. Tavanomaisten merkkipaalujen sijasta näytteille asetetaan niitä muistoja, joita taiteilijan ystävät ja läheiset ovat vaalineet. Tarinat kuuluvatkin näyttelyyn myös konkreettisesti: torstaina Juicen Kirjastolla kuvatut videot pyörivät näyttelyn taustalla. Nojatuolissa istuen tarinoitaan kertovat lukuisat Juicen läheiset, muunmuassa Sari Leskinen, Pate Mustajärvi, Hannu "Komisario Palmu" Peltonen ja Heikki Salo.

Minulle Juice on Juice sanojen vuoksi. Taiteilija, joka ymmärsi kielemme muita nokkelammin ja osasi tehdä sanoista ja taiteesta sanataidetta. Vallatonta tarinaa ei voi kahlita museoon, siksi se viedään kirjastoon.

Tavataan siellä. Tai sitten luetaan suoraan, ilman tavuviivoja.

(Juice-näyttely aukeaa Mäntän Kirjastossa 29.7.2016)
 

Takaisin listaan

Linda Huhtinen

Linda Huhtinen

Paljasjalkainen tamperelainen, tossupallojoukkueen kapteeni, sanojen ja avaruuden ystävä Pispalasta.

info@lindahuhtinen.fi   |   www   |   Twitter

Blogin luetuimmat

25.10.2017 15:00
Tampereen paras hampurilainen

18.07.2016 06:00
Kolme kovaa – tärpit Tammerfesteille

29.08.2016 06:00
Vuoden paras elokuva

28.10.2016 06:00
Tampereen ylpeys: Viita 1949

09.08.2016 06:00
Maailmanrauha & Hauli Bros