Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

7.3.2018 - 15:55

Levyarvio: Pate Mustajärvi - 2018

Levyarvio: Pate Mustajärvi - 2018

 

Vanhan takkini selkämyksessä lukee Popeda. Kannan vuosien takaista keikkamuistoa suurella ylpeydellä, sillä juurilleni uskollisena koen Popedan olevan musiikin lisäksi myös tapa asennoitua omaan itseensä.

Kaikki alkoi jo viitisentoista vuotta sitten. Konserttilavan eturivissä sai musiikin huuma minut rikkomaan rajojani, lupautuessani kiipeämään porukkamme pisimmän kaverin olkapäille, mikäli lavalta kuuluisi Repe ja Lissu. Universumi oli rock’n’rollin puolella ja jo seuraavan biisin alkaessa oli minun lunastettava lupaukseni kiipeämällä korkeille harteille. Varmin askelin meitä lähestyvä järjestyksenvalvoja oli rokkia hitaampi ja sain kuulla korkeuksista vielä toisenkin säkeistön.

Vielä vuosien jälkeenkin löydän nuoruuteni palasia juuri Popedan konserteista. Kaksi vuotta sitten auringon laskiessa Rönnin lavan taakse, sain jälleen tuntea elämän huimaavaa voimaa, vaikka seisoinkin jalat jykevästi maanpinnalla. Tällä kertaa musiikin tuomien muistojen oli vuorostaan määrä viipyä minun harteillani.

Pate Mustajärvi on lävitse elämäni ollut yksi esikuvistani. Lävitse epävarman nuoruuden, aina kömpelösti kasaantuvan aikuisuuteen olen saanut oppia, ettei olemassaoloansa tarvitse pyydellä anteeksi. Ei ainakaan nahkabuutseissa.

Popedan rinnalla olen seurannut kiinnostuneena myös Pate Mustajärven soolouraa. Mustajärven edellinen albumi, vuonna 2015 julkaistu pitkäsoitto ’Taivas on täynnä’ jätti minulle nimikkokappaleensa myötä erään nykyisistä suosikkilauluistani, sekä lupauksen odottaa paljon myös uudelta albumilta. Maaliskuun alussa julkaistu 2018-albumi lunasti odotuksensa, aivan kuten tiesinkin sen tekevän.

Pate Mustajärven soolotuotantoa on mahdotonta kuunnella, vertailematta sitä hänen yhtyeensä musiikkituotantoon. Vaikka Mustajärven soololevyissä onkin aina kuultavissa monilta osin sävykkäämpi ja moniulotteisempi laulaja, voi kappaleiden myötä kuitenkin aina muistaa myös sen, mikä Popedassa on ainutlaatuista.


2018 on lempeä ja rakastunut tilinpäätös, jossa oletusarvoinen äijämeinki taittuu yksinkertaiseksi oivallukseksi siitä, että elämä on tässä ja nyt. Omaksi suosikikseni nousseet kappaleet Lupaus ja Haudankaivaja ovat malliesimerkkejä siitä monipuolisuudesta, joka Pate Mustajärven tyyliin sisältyy – siitäkin huolimatta, että hänen maneerinsa ovat monilta osin muodostuneet jo rokkarin tavaramerkeiksi.

Mustajärven uusi albumi on heti ilmestyttyään herättänyt keskustelua siitä, voiko uskottava rokkikukko laulaa levyllisen elämäänsä tyytyväisiä rakkauslauluja ja sivuta arkisia asioita, julistaen vielä uskovansa rakkauteen.

Minun ei tarvitse miettiä omaa vastaustani kovainkaan pitkään. Minun mielestäni uskottavan rokkikukon kuuluu laulaa juuri siitä, miltä elämä milloinkin tuntuu. Rohkeimpia ovat ne, jotka puhuvat ilosta, kuten surusta puhutaan.

Toisinaan tunteissaan tuppisuinen kansamme tarvitsee niitä hahmoja, jotka silloin tällöin sanovat meidän puolestamme niitä asioita, joita emme itse uskaltaisi sanoa ääneen. Se on merkitsevä katse pöydän toiselta puolen, kun jukeboksista alkaa soimaan ’Tahdotko mut tosiaan’ ja se on yllättävä ystävyys, joka alkaa hetkessä, jossa kumpikin osapuoli kertoo pitävänsä Ikurin Turbiinista.

Illan televisio-ohjelmassa Mustajärvi kertoo olevansa onnellinen ja rakastunut, eikä enää pelkää mitään. Ehkä juuri siksi 2018 on hyvä albumi - kaikessa pehmeydessänsä se on enemmän esittäjänsä kuuloinen, kuin mikään muu sana tai sävel voisi juuri nyt ollakaan.

Jos rymisevän rokin tarkoitus on tuoda meille rohkeutta kavuta elämän olkapäille, lienee pehmeämpien sävelten tehtävänä muistuttaa meitä siitä, ettei mikään ole inhimillisempää, kuin ottaa vastaan kaikki ne tunteet, joita elämä meille tarjoilee.

Me ihmiset kasvamme ja muutumme. Nuoruuden vimma on vielä vaihtuva kokemuksien kasvattamaksi aikuisuudeksi, joka on kyllin viisas ymmärtämään, että toisinaan on tärkeämpää kuiskata, kuin huutaa.

Vain jykevästi omissa buutseissansa seisova on kyllin rohkea näkemään, ettei maailmankaikkeuden syleilyyn tarvita monisanaisia perusteluja.

Toisinaan yksi lause riittää:

kun sinä elät – sä elää saat.

Takaisin listaan

Linda Huhtinen

Linda Huhtinen

Paljasjalkainen tamperelainen, tossupallojoukkueen kapteeni, sanojen ja avaruuden ystävä Pispalasta.

info@lindahuhtinen.fi   |   www   |   Twitter

Blogin uusimmat

07.12.2018 15:08
Sanojen äärellä - Simo Frangén

04.12.2018 18:00
Rakkaus

23.11.2018 15:00
Juice Leskinen - Toisinajattelija

16.11.2018 15:00
Musiikin äärellä - Valtteri Aaltonen

09.11.2018 15:00
Reilu peli - Veli-Matti Talosen tarina

Blogin luetuimmat

25.10.2017 15:00
Tampereen paras hampurilainen

18.07.2016 06:00
Kolme kovaa – tärpit Tammerfesteille

29.08.2016 06:00
Vuoden paras elokuva

28.10.2016 06:00
Tampereen ylpeys: Viita 1949

09.08.2016 06:00
Maailmanrauha & Hauli Bros