18.4.2016 - 06:00

Tarina siitä kuinka sain siivet

 

En tiedä kumpaa seikkaa siivissä rakastan enemmän: niiden makua vai niiden osaa tamperelaisten identiteetissä. Myönnän kuitenkin olevani hieman noviisi siipimaailmassa – minä kun en ole yhtä vaativa kuin ystäväni, jotka tekevät jo pelkästään siipien tilaamisesta taidetta. He ovat tarkkoja siitä millaisina siipensä tilaavat ja että ateria nautitaan aina syvällä arvostuksella ruokalajia kohtaan.

En ollut hoksannut ainutkertaista suhdettamme siipiin ennen kuin muualla asuvat tuttavani siitä huomauttivat. Vaikka jenkeistä poikinut siipikulttuuri onkin kuluneiden vuosien aikana tehnyt päättäväistä tulemistaan myös Tampereen rajojen ulkopuolelle, herättää tottumuksemme edelleen toisissa kummastusta. Viikonlopun lehdessä siipiä kutsuttiin yksiselitteisesti Tampereen herkuksi.  Se on täysin perusteltua: ravintoloidemme joukosta löytyy SiipiWeikkojen kaltaisia helmiä.

Toinen tamperelainen ylpeys, kulttimaineeseen noussut siipiravintola Hook on vastikään laajentanut myös Helsingin kisahallin päätyyn. Vaikka Helsingin Hook on sisustettu Helsinkiläisittäin ToPoa ja Helsingin Olympiakisoja mukaillen, tuo tamperelaisen loppusilauksen viimeistään osaomistaja Raipe Helminen. Netissä opetetaankin stadilaisia nyt yksityiskohtaisesti siipiensyönnin alkeilla.

Kutsukaa kotiseuturomantikoksi, mutta uskallan silti väittää, ettei meidän tamperelaisten siipirakkaudessa ole kyse pelkästään ruuan herkullisesta mausta. Lähes kaikissa Tampereen siipiravintoloissa näytetään skriineiltä urheilua ja urheilubaareissa tarjoillaan siipiä. Totta se on: urheiluhenki ja kanansiivet kulkevat käsikkäin.  Sehän passaa.

Tämän tekstin kirjoittaminen on osoittautunut oletettua raskaammaksi. Rivi toisensa jälkeen olen paitsi entistä nälkäisempi, myös lähempänä oivallusta johon tekstini päätän:

Minä todella kirjoitan rakkaudentäyteistä tekstiä kanansiivistä. Voi voi, mihin sinä vielä minut ajatkaan - sinä hölmö ja stereotyyppinen tamperelaisuus sisälläni. 

Takaisin listaan