Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

Futisuutiset

31.10.2018 - 10:47

Fofana jatkaa Ilveksessä

Fofana jatkaa Ilveksessä

Fofanan avauskausi Tampereella päättyi loukkaantumiseen, mutta hänet nähdään Tammelassa myös ensi kaudella (kuva: ilvesedustus.fi).

Tanskasta kesällä Ilveksen riveihin siirtynyt norsunluurankorannikkolainen Tiemoko Fofana on solminut tamperelaisten kanssa jatkosopimuksen. Sopimus kattaa kauden 2019 ja seuralla on vielä optio kaudesta 2020.

Fofana saapui Ilvekseen heinäkuun alussa ja hän vakuutti joukkueen valmennuksen välittömästi lyhyen testijaksonsa aikana. Ensimmäisen ottelunsa Veikkausliigassa hän pelasi 22.7. pelatussa kotiottelussa PS Kemiä vastaan. Ilves voitti ottelun lukemin 2-0. Fofana viimeisteli itse ottelun ensimmäisen mallin ja syötti Marius Noubissin viimeistelemän 2-0 maalin. Hänet myös valittiin oikeutetusti ottelun parhaaksi pelaajaksi. Fofana kartutti tehotilastoaan vielä yhdellä maalisyötöllä seuraavassa ottelussa, kun Ilves haki 1-3 vierasvoiton TPS:stä. Ottelun jälkeisissä harjoituksissa sattunut loukkaantuminen päätti miehen hienosti alkaneen kauden vain kahden ottelun jälkeen.

Fofanan kuntoutuminen loukkaantumisesta on sujunut hyvin ja tämän hetken arvion mukaan hän on täydessä pelikunnossa Veikkausliigakauden 2019 alkaessa huhtikuussa. 

31.10.2018 / Kimmo Hoivassilta

Kaikki futisuutiset

Yhteistyökumppanit

Lähitapiola Pirkanmaa
Aktia
the Bull
Elo kauppakeskus
J.I. Wahlberg Oy
Hämeen Liikunta ja Urheilu
Säästöpankki
Avausmaaliveikkauksen tarjoaa:
Lapland Hotels