Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

Kiekkouutiset

3.12.2019 - 21:25

Ilves voitti kolmannen ottelun putkeen dramaattisten vaiheiden jälkeen

Ilves voitti kolmannen ottelun putkeen dramaattisten vaiheiden jälkeen

Ilveksen ja Jukureiden välisessä ottelussa riitti tapahtumia. Ensimmäinen erä jouduttiin lopettamaan kesken Patrik Puistolan pahan loukkaantumisen vuoksi. Matias Maccellin hirmuvireen ansiosta Ilves käänsi voiton itselleen kolmannessa erässä. Lopputulos Jukureiden ja Ilveksen välillä 2-5.

Ensimmäistä erää oli pelattu 11.30, kun Ilveksen Panu Mieho taklasi Jukureiden Patrik Puistolaa, joka jäi pitkäksi aikaa jään pintaan. Lopulta pitkän selvittelyn jälkeen Puistola lähti paareilla jäältä pois ja Mieho sai 5+20 minuuttisen rangaistuksen. Jäälle jääneen runsaan veren takia ensimmäiselle erätauolle lähdettiin ennenaikaisesti.

Ensimmäistä erää jatkettiin ensimmäisen erätauon jälkeen Jukureiden kahden miehen ylivoimalla, josta he onnistuivat tekemään avausmaalin. Maalintekijänä kunnostautui Charles Sarault. Ilves onnistui kuitenkin viiden minuutin alivoimalla tasoittamaan ottelun Eetu Päkkilän toimesta. Ensimmäisen erän loppu ja toinen erä pelattiin putkeen, mutta lisämaaleja ei nähty.

Kolmannessa erässä Ilves onnistui vihdoin ylivoimamaalin tekemään, kun Matias Maccellin tarkka rannelaukaus yllätti Jukureiden maalivahdin Sami Rajaniemen. Maccelli onnistui maalinteossa reilut kolme minuuttia myöhemmin uudestaan, kun Robert Leinon upea syöttö tavoitti hänet. Maccelli laukoi suoraan syötöstä numeroiksi 1-3. Ilves onnistui 31 sekunnin sisällä iskemään vielä kaksi lisämaalia, kun Lassi Thomson ja Eemeli Suomi onnistuivat. Jukurit onnistuivat vielä kertaalleen kaventamaan, kun Miika Roine onnistui iskemään kauden kahdeksannen osumansa.

Lopputulos Mikkelissä Kalevankankaan jäähallissa Ilveksen hyväksi 2-5. Ilveksen kolmen pelin viikko jatkuu keskiviikkona, kun Ilves matkaa Helsinkiin IFK:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18.30.
 

3.12.2019 / Valtteri Makkonen

Kaikki kiekkouutiset

Pääyhteistyökumppani

Ideapark Sport
Tulospalvelun tarjoaa:

Amarillo
Frans & Marie
Ukko Nooa