Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

Kiekkouutiset

16.4.2019 - 07:31

Tapparan finaaliputki katkesi

Tapparan finaaliputki katkesi

Tapparan kuusi vuotta kestänyt finaaliputki napsahti poikki, kun HPK otti voiton maalein 4 - 3. Näin Kerho etenee loppuotteluihin voitoin 4 - 2. Mestaruudesta pelaavat tällä kaudella Kärpät ja HPK.

Tappara kärsi tappion Hämeenlinnassa maanantaina maalein 3 - 4. Tappio tiesi samalla seuran historiallisen kuuden finaalivuoden sarjan katkeamista.

Tappara lähti maanantain otteluun selkä seinää vasten kärsittyään lauantaina kotitappion. HPK johti sarjaa voitoin 3 - 2 ja asetelmat olivat ne, että HPK etenisi voitolla finaaleihin ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Ottelun alku oli hämeenlinnalaisille mieleen, sillä kotijoukkue  karkasi nopeasti kahden maalin johtoon, kun  Otto Paajanen ja Janne Tavi rokottivat tamperelaisten virheistä. Erän puolivälissä Tappara pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ja pitkä pyöritys päättyi Teemu Suhosen laukomaan 2 - 1 -kavennusmaaliin. Erän loppuhetkillä Tapparan sai kiekon toistamiseen Kerhon maaliin, mutta videotuomarit hylkäsivät osuman kiekon mentyä maaliin Tomas Zaborskyn käden kautta.

Toisessa erässä Otto Rauhala toi Tapparan tasoihin, mutta kotijoukkue siirtyi uudelleen johtoon päästyään kahden miehen ylivoimalle. Robert Leinon nopea poikittaissyöttö tavoitti Jere Innalan takatolpalta ja tällä oli helppo työ viimeistellä HPK:n johtomaali.

Päätöserä alkoi Tapparan ylivoimalla, joka näytti päättyvän Valtteri Kemiläisen osumaan. HPK-valmennus haastoi kuitenkin maalin, ja videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin maalivahdin häirintänä. Tomas Zaborsky onnistui maalinteossa kolmannen erän vanhennuttua kahdeksan minuuttia. Pian tämän jälkeen Kirvesrinnat pääsivät yrittämään johtomaalia, kun Niclas Lucenius sai rangaistuksen. Jäähyn vedellessä viimeisiään Kerhon maalivahti Emil Larmi venyi erinomaiseen torjuntaan, josta kiekko ponnahti Niklas Frimanille. Tämän purkukiekko tavoitti juuri jäähyltä tulevan Luceniuksen, joka pääsi nokikkain Christian Heljangon kanssa, eikä erehtynyt.

Tästä maalista Tappara ei enää toipunut, vaan ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon maalein 4 - 3. Tappion myötä HPK etenee finaaliin Kärppiä vastaan. Tapparan kausi päättyy perjantaina pelattavaan pronssiotteluun, jossa vastaan asettuu Helsingin IFK.  

16.4.2019 / Kimmo Hoivassilta

Kaikki kiekkouutiset

Pääyhteistyökumppani

Ideapark Sport
Tulospalvelun tarjoaa:

Amarillo
Frans & Marie
Ukko Nooa