Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

6.9.2018 - 13:28

Aamulehden päätoimittajavalinnassa epäilty työsyrjintä siirtymässä syyteharkintaan

Aamulehden päätoimittajavalinnassa epäilty työsyrjintä siirtymässä syyteharkintaan

Sisä-Suomen poliisi on saanut päätökseen kuulustelut, jotka liittyvät Alma Media -konserniin kuuluvan Aamulehden päätoimittajan rekrytointiprosessiin. Poliisin mukaan on odotettavissa, että asia siirtyy syyteharkintaan marraskuun aikana.

Sisä-Suomen poliisi on saanut päätökseen kuulustelut, jotka liittyvät Alma Media -konserniin kuuluvan Aamulehden päätoimittajan rekrytointiprosessiin.


Rekrytointi alkoi vuoden 2017 lopulla ja päättyi vuoden 2018 puolella.

Asian esitutkinta lähti liikkeelle mediasta saatujen tietojen perusteella. Työsyrjintä on ns. virallisen syytteen alainen rikos.

Poliisilla on oma-aloitteinen ilmoituksen kirjaamisvelvollisuus myös silloin, kun sen tietoon on tullut rikos taikka tapahtuma, johon saattaa liittyä rikos. Näin siis siitä huolimatta, vaikka asianomistaja tai joku muu ilmoittaja ei olisikaan tehnyt ilmoitusta asiasta.

Poliisin suorittamassa esitutkinnassa on ollut kyse siitä, onko rekrytointiprosessissa tapahtunut jotakin sellaista, joka saattaisi täyttää työsyrjintärikoksen tunnusmerkistön.

Asiassa on suoritettu esitutkintaa kahden asianomistajan osalta.

Poliisi pyytää seuraavaksi työsuojeluviranomaisten lausunnon asiasta, varaa puolustukselle tilaisuuden tarkistaa kuulustelutallenteet ja antaa loppulausuntonsa asiassa.

Lausuntojen antamiseen varataan aikaa muutama viikko ja on odotettavissa, että asia siirtyy syyteharkintaan marraskuun aikana.
 

6.9.2018 / Valtteri Kujansuu

Kaikki uutiset