Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

17.9.2019 - 07:15

EM-lentopalloa Tampereella 2021

EM-lentopalloa Tampereella 2021

Hakametsä on toiminut maajoukkueen kotikenttänä aiemminkin

Tampere on saanut järjestettäväkseen vuoden 2021 lentopallon EM-kisojen alkulohkon. Suomessa on aiemmin pelattu miesten EM-kisoja vuosina 1977 ja 1993.

Tampereella pelataan yksi vuoden 2021 lentopallon EM-kisojen alkulohkoista. Kaikkiaan kisat jaetaan neljän maan kesken, kuten parhaillaan käynnissä olevat tämän vuoden kisatkin. Muina kisaisäntinä toimivat ainakin Viro ja Tshekki. Neljäs maa on vielä päättämättä. Alkulohkoja pelataan neljässä eri maassa, mutta pudotuspelien pelipaikka varmistuu myöhemmin. On mahdollista, että myös pudotuspelit pelataan Tampereella.

Suomen alkulohko pelataan Tampereella ja kisanäyttämönä toimii todennäköisesti Hakametsä. On myös mahdollista, että kisat pelataan uudessa Tampereen Kannen Areenassa, mikäli se valmistuu ajoissa.

Suomen lentopallomaajoukkueelle kotikisat ovat sikälikin hyvä uutinen, että se takaa Suomelle kisapaikan ilman karsintoja. 

17.9.2019 / Kimmo Hoivassilta

Kaikki uutiset