Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

11.4.2019 - 09:02

Hämeenpuistossa kolaroinut kuljettaja pakeni poliisia

Hämeenpuistossa kolaroinut kuljettaja pakeni poliisia

Poliisi tapasi Hämeenpuistossa kolaroineen henkilöauton Härmälästä, mistä käynnistyi vauhdikas takaa-ajo. Poliisia paenneet neljä henkilöä jäivät lopulta kiinni.

Satamakadun ja Hämeenpuiston risteyksessä sattui eilisiltana puoli kymmenen aikaan kolari, minkä jälkeen kolaroinut auto poistui paikalta. Henkilöauto oli ajanut Hämeenpuistoa pohjoiseen ja vihreällä valolla ylittänyt Satamakadun risteystä. Samaan aikaan oikealta Satamakatua oli tullut toinen henkilöauto ilmeisesti päin punaista valoa. Satamakadulta tullut auto oli osunut toisen auton oikeaan takarenkaaseen ja poistunut välittömästi paikalta. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa.

Noin puoli tuntia tapahtuneen jälkeen poliisipartio havaitsi kolaripaikalta poistuneen ajoneuvon Härmälässä Nuolialantiellä sijaitsevan marketin pihassa. Poliisipartio näytti ajoneuvolle pysäytysvaloa, mutta ajoneuvo lähti pakenemaan.

Auto kiihdytti voimakkaasti Talvitielle ja Nuolialantien risteyksen yli päin punaista liikennevaloa. Pakeneva ajoneuvo jatkoi matkaansa Sarankulmaan Nuutisarankadulle ja sieltä edelleen Pyhäjärventien ja Lempääläntien kautta Vuoreksenkadulle asti. Lähes koko pakomatkan ajan pakenevan auton kuljettaja käytti huomattavaa ylinopeutta ja teki vaarallisia ohituksia vastaantulevien kaistaa käyttäen. Vuoreksenkadulla autossa olleet lähtivät juosten karkuun.

Poliisi sai koko neljän hengen porukan kuitenkin pian kiinni. Poliisi tutkii tapahtunutta mm. törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

11.4.2019 / Kimmo Hoivassilta

Kaikki uutiset