Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

9.4.2019 - 09:18

Joensuun ryöstäjät kiinni Tampereelta

Joensuun ryöstäjät kiinni Tampereelta

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni kolme etsintäkuulutettua miestä Tampereella. Kiinniotettuja epäillään törkeästä ryöstöstä.

Poliisi on eilisillan ja viime yön aikana ottanut kaikki kolme etsintäkuulutettua miestä kiinni Tampereella. Kiinniotot suoritettiin osittain yleisövihjeiden ja osin poliisin omien toimien ansiosta. Saaduilla yleisövihjeillä oli suuri merkitys miesten tavoittamisessa ja poliisi kiittää saamistaan havainnoista ja vihjeistä asian selvittämiseksi.


Tämän hetken tietojen perusteella asianomistajalle aiheutettiin törkeässä ryöstössä huomattavaa taloudellista vahinkoa. Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa ja tämän viikon aikana tehdään päätös epäiltyjen esittämisestä vangittavaksi

9.4.2019 / Kimmo Hoivassilta

Kaikki uutiset