Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

7.5.2019 - 13:48

Mikko Alatalosta Kukkaispormestari

Mikko Alatalosta Kukkaispormestari

Tämän vuoden Kukkaispormestariksi on nimitetty Mikko Alatalo. Kukkaispormestariksi kutsutaan vuosittain henkilö, joka on tehnyt omalla toiminnallaan Tamperetta tunnetuksi.

Tämän vuoden Kukkaispormestariksi on nimitetty kansantaiteilija Mikko Alatalo. Kukkaispormestariksi kutsutaan vuosittain henkilö, joka on tehnyt omalla toiminnallaan Tamperetta tunnetuksi.

Tampere Tunnetuksi ry:n hallituksen puheenjohtaja Erika Hilden toteaa tiedotteessa, että on ilo kutsua kotikaupungin perinteikkääseen kunniatehtävään Mikko Alatalo, joka on valtakunnallisesti profiloitunut Tampereen kasvoina. Alatalo edustaa tamperelaista kulttuurikentää, joka on monipuolinen ja tärkeä osa elävää Tamperetta.

Tampere Tunnetuksi ry on järjestänyt 80-luvun alkupuolelta asti kesäisin ohjelmaa kaupunkikeskustassa. Tänä vuonna Kukkaisviikot näkyvät Tampereen kaupungin jo kesäkuussa keskustaan tuomina kukkina sekä Tampereen Kesän virallisena avauspäivänä. Avauspäivä järjestetään Kuninkaankadulla lauantaina 8.6.2019. 

7.5.2019 / FUN Tampere

Kaikki uutiset