Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

20.3.2020 - 12:39

Peruuntuiko lomamatkasi epidemian vuoksi? Matkanjärjestäjien tulee palauttaa rahat

Peruuntuiko lomamatkasi epidemian vuoksi? Matkanjärjestäjien tulee palauttaa rahat

EU-komissio on linjannut, että matkanjärjestäjien on noudatettava lakia, vaikka koronaviruksen vuoksi tilanne on poikkeuksellinen.

Kuluttaja-asiamies on ottanut kantaa koronavirustilanteen aiheuttamien matkojen peruuntumisten korvauksiin. Osa matkanjärjestäjistä on ilmoittanut, että koronaviruksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa ne eivät tule palauttamaan asiakkailleen rahoja näiden peruuttamista tai matkanjärjestäjän itse peruuttamista matkoista.

Kuluttaja-asiamies muistuttaa, että yritykset eivät voi ohittaa lainsäädäntöä koronavirukseen vedoten. Koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi kuluttajilla on oikeus peruuttaa varaamansa matkapaketit ilman kuluja ainakin 13. huhtikuuta 2020 asti.

EU-komissio antoi torstaina asiaa koskevan linjauksen, jonka mukaan matkanjärjestäjien on noudatettava lainsäädäntöä poikkeuksellisessakin tilanteessa ja palautettava asiakkaiden rahat. 

20.3.2020 / Kimmo Hoivassilta

Kaikki uutiset