Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

27.7.2020 - 07:36

Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti tällä viikolla

Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti tällä viikolla

Poliisi valvoo tällä viikolla rattijuopumuksia tehostetusti erityisesti kesämökkipaikkakunnilla myös Pirkanmaalla. Viime vuonna kuolemaan johtaneista onnettomuuksista reilu kolmannes tapahtui kesä-elokuussa.

 Poliisi valvoo tällä viikolla rattijuopumuksia tehostetusti erityisesti kesämökkipaikkakunnilla myös Pirkanmaalla.

Viime vuonna kuolemaan johtaneista onnettomuuksista reilu kolmannes tapahtui kesä-elokuussa. Tyypillinen kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on tieltä suistuminen kovalla nopeudella taajama-alueen ulkopuolella.

- Kesällä rattijuopumusten ja suurten ylinopeuksien kaltaisten törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrät kasvavat. Viime vuonna alkoholionnettomuudet keskittyivät heinä-elokuussa lauantain ja sunnuntain ensitunneille, viikonloppuyöt ja aamuyön tunnit olivat onnettomuusherkkiä ajankohtia, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta kertoo.

Vuoden 2019 vastaavan valvontajakson aikana jäi kiinni yhteensä 115 rattijuoppoa.

27.7.2020 / Valtteri Makkonen

Kaikki uutiset