Paikallisella otteella
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

15.5.2020 - 07:53

Tampereen seurakunnat peruu lomautuksensa

Tampereen seurakunnat peruu lomautuksensa

Seurakunnat oli vielä aiemmin tällä viikolla lomauttamassa koko henkilöstönsä kolmen kalenteriviikon ajaksi loppuvuoden aikana.

Tampereen seurakunnissa perutaan aiemmin tällä viikolla (12.5.) tiedotetut lomautukset. Tampereen seurakuntien johto on päätynyt siihen, että yhteiselle kirkkoneuvostolle esitetään nyt yhteistoimintamenettelyn päättämistä ilman lomautuksia.

- Tulimme kriittisen pohdinnan jälkeen johtopäätökseen, että lomautukset eivät ole tässä alati muuttuvassa pandemiatilanteessa kuitenkaan mahdollista. Lisäksi nopea aikataulu ei mahdollistanut kaikkien tarvittavien asioiden riittävän hyvää valmistelua, toteaa kehitysjohtaja Timo Takala.

Lomautusesityksen peruuntumisesta huolimatta seurakuntien taloustilanne on vaikea. Tulevien kuukausien aikana Tampereen seurakunnissa tarkennetaan, miten yli 2 miljoonan euron säästötavoitteeseen on mahdollista päästä ja mitä toimia tarvitaan seurakuntien talouden tasapainottamiseksi ja maksuvalmiuden turvaamiseksi sekä lähitulevaisuudessa että pidemmällä aikavälillä. 

Koko henkilökunta aiottiin lomauttaa kolmen kalenteriviikon ajaksi loppuvuoden aikana. Pääluottamusmiehet jättivät  yt-neuvottelujen loppuun asti eriäviä mielipiteitä lomautuksista ja niiden perusteista.

15.5.2020 / Valtteri Kujansuu

Kaikki uutiset