Paikallisella otteella
NettiradioNettiradio

Nettiradio

FOOL FOR YOUR LOVIN - WHITESNAKE
Tampere 89.0     Ikaalinen 91.2     Parkano 87.8

13.6.2017 - 15:26

Tiina Elovaara Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi

Tiina Elovaara Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi

Perussuomalaisista irtautunut Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä on valmis jatkamaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen hallitusryhmänä, samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla.

Perussuomalaisista irtautunut Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä on valmis jatkamaan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen hallitusryhmänä, samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla. Näin tiedottaa ryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Elon mukaan perussuomalaisista erkaantuneet ovat raskain mielin joutuneet myöntämään, ettei perussuomalaiset enää ole se puolue, johon he liittyivät ja jota rakastivat. Päätös oli hänen mukaansa lopulta yllättävän helppo, koska he tänään päättivät siitä keitä ovat.

Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin tamperelainen Tiina Elovaara, joka kertoo tiedotteessa, että ne voimat, jotka perussuomalaisia tällä hetkellä pyörittävät, eivät edusta hänen tuntemaansa kenttää.

STT 

13.6.2017 / Kaisu Lämsä

Kaikki uutiset